Suomen ilmavoimat toisessa maailmansodassa

Suomen ilmavoimat perustettiin 6. maaliskuuta 1918, ja se on osa Suomen puolustusvoimia. Rauhan aikana ne vastaavat ilmatilan valvonnasta, partioinnista ja mahdollisiin sotilaallisiin konflikteihin valmistautumisesta.

Suomen ilmavoimien kehitys 1920- ja 1930-luvuilla

Suomen ilmailun historia alkoi Venäjän keisarikunnan romahtamisen jälkeen jääneistä venäläisistä lentokoneista. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917, sisällissodan aikana valkokaarti hankki lentokoneita, mukaan lukien Stetinin M-9 (Grigorovitš M-9). Sodan päättyessä Suomella oli 40 lentokonetta, joista osa oli saatu sotasaaliina ja osa hankittu liittolaisilta, Ruotsista ja Saksasta. Vuonna 1919 Ranska tarjosi Suomelle pyörillä varustettuja lentokoneita, mikä johti Breguet XIV:n ja Georges-Levyn lentoveneiden hankintaan.

Vuosina 1926-1927 Suomi kehitti IVL Haukka -hävittäjän, mutta vuonna 1928 päätti lisensoida brittiläisen Gloster Gamecock II:n tuotannon ja valmisti 15 lentokonetta. Vuoteen 1933 mennessä ilmavoimilla oli seitsemän laivuetta, mukaan lukien hävittäjä-, maa- ja meriyksiköt. Hävittäjälaivueita laajennettiin, ja Lentolaivue 24 sai Gloster Gamecock -hävittäjiä, kun taas Lentolaivue 26 varustettiin vuonna 1934 Bristol Bulldog -koneilla. Ennen talvisotaa Suomi keskittyi nopeisiin pommikoneisiin. Vuonna 1936 tilattiin 18 Bristol Blenheim -konetta sekä niiden tuotantolisenssi. Lisäksi hankittiin Fokker CX -syöksypommittajia ja Fokker D.XXI -hävittäjiä. Blenheim-pommikoneita käytettiin laajasti talvisodan aikana, mutta hävittäjien potentiaali paljastui täysin vasta myöhemmin.

Sodan alkaessa hävittäjälaivueet koostuivat pääasiassa kaksitasoista ja vanhentuneista lentokoneista. Suomi yritti hankkia amerikkalaisia Seversky P-35 -hävittäjiä, mutta kauppa ei toteutunut. Myös Heinkel He 112:n hankintaa harkittiin, mutta kauppa ei toteutunut. Englannista saadut ja ostetut lentokoneet, mukaan lukien Gloster Gladiator, saapuivat, mutta monet menetettiin taisteluissa. Fokker D.XXI, joka oli suunniteltu Alankomaiden armeijalle, osoittautui Suomen parhaaksi hävittäjäksi talvisodassa. Fiat G.50, Suomen ainoa moderni lentokone, kohtasi vaikeuksia toimia ankarassa Suomen talvi-ilmastossa. Suomella oli riittävästi resursseja, mutta lentäjien koulutuksessa ja ammusten standardoinnissa oli ongelmia. Ennen sotaa lentäjien koulutusta rajoitettiin kustannusten säästämiseksi. Konekiväärityyppien ja kaliiperien moninaisuus aiheutti yhteensopivuusongelmia patruunoiden kanssa. Lentäjät koulutettiin kiireellisesti ennen talvisotaa.

Suomen ilmavoimien sotatoimien historia

Talvisodan aikana Suomen ilmavoimat saavuttivat taisteluvalmiuden 7. lokakuuta 1939, ja reserviläiset osallistuivat harjoituksiin 14. lokakuuta 1939. Konflikti alkoi 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliiton lentokoneiden massiivisella 21 suomalaisen kaupungin pommittamisella. Noin 5000 neuvostoliittolaista lentokonetta vastaan Suomen ilmavoimilla oli 17 pommikonetta, 31 hävittäjää ja 54 tiedustelukonetta. Monille lentokentille hajautettu ja metsiin piilotettu Suomen ilmailu vältti tuhoutumisen pommituksissa. Huonon sään vuoksi ilmataistelut alkoivat vasta joulukuun puolivälissä. Suomen ilmavoimat pyrkivät pääasiassa häiritsemään neuvostopommikoneita ja käymään puolustustaisteluita hävittäjillä.

Sotien välillä Suomen ilmavoimien laivueita laajennettiin, vaikka vanhat lentokonetyypit siirrettiin koulutusyksiköille tai poistettiin käytöstä. Ilmavoimien varustus parani merkittävästi tänä aikana. Aluksi Suomen ilmavoimat pyrkivät saavuttamaan ilmaherruuden, ja myöhemmin ne keskittyivät puolustukseen hävittäjien avulla. Amerikkalainen Brewster B-239 oli ilmavoimien pääasiallinen hävittäjä vuoteen 1943 asti, saavuttaen vaikuttavan 32:1 voitto-häviösuhteen. Bristol Blenheim -pommikoneita sekä saksalaisia Dornier Do 17- ja Junkers Ju 88 -koneita käytettiin vahvistamaan pommituskykyä. Suomen ilmavoimilla oli monipuolinen laivue, johon kuului Hawker Hurricane -koneita ja jopa I-153, jotka oli saatu Saksasta sotasaaliina. Yritykset tuottaa omia hävittäjiä, kuten VL Humu ja VL Pyörremyrsky, eivät onnistuneet vaikeuksien vuoksi. Saksalainen Messerschmitt Bf 109 korvasi Brewsterit vasta vuonna 1943.

Sodan aikana sekä Suomi että Neuvostoliitto päivittivät aseistustaan. Saksan Kuhlmeyn osasto oli ratkaisevassa asemassa tukemassa maajoukkoja. Neuvostoliitto sai lainavuokrauksen kautta Airacobra- ja Hurricane-lentokoneita, mutta heidän omilla koneillaan, kuten MiG-3-hävittäjillä, LaGG-5-hävittäjillä ja Il-2-hyökkäyskoneilla, oli paremmat ominaisuudet. Neuvostoliiton ilmapommitukset merkitsivät jatkosodan alkua Hitlerin radiopuheen jälkeen. Suomen ilmavoimat toimivat puolustuksellisesti neuvostopommikoneiden pommittaessa teollisuuskaupunkeja ja hyökkäsivät lähellä Leningradia keskittyen katkaisemaan Muurmanskin viestintälinjan. Saksa toimitti vain Bf 109 -hävittäjiä vuonna 1943, mikä aiheutti huoltoviiveitä työkalujen puutteen vuoksi. Vuonna 1944 ilmataistelut muuttuivat monimutkaisemmiksi Neuvostoliiton hyökkäyksen alkaessa. Neuvostoliitto yritti muuttaa sodan kulkua kolmen päivän Helsingin pommituksilla, mutta ilmatorjunta ja ennenaikaiset pommien pudotukset estivät hyökkäyksen. Tali-Ihantalan taistelun aikana Saksan ilmavoimat auttoivat torjumaan Neuvostoliiton päähyökkäyksen.

Neuvostoliiton kanssa solmitun aselevon jälkeen Suomi sitoutui karkottamaan Saksan joukot alueeltaan. Lapin sota alkoi syyskuussa 1944 ja kesti huhtikuuhun 1945. Sarkon lentoryhmä, jota johti eversti Olavi Sarko, aktivoitiin taistelemaan Saksan joukkoja vastaan. Saksalaiset vetäytyivät Karjalasta, Hankosta ja Porista 15. syyskuuta 1944 mennessä. Suomalaiset kohtasivat haasteita, mukaan lukien rajoitettu määrä lentokenttiä ja vahingoittuneet keskeiset tukikohdat. Saksalaisilla oli hyvin varustettuja lentokenttiä Kemissä ja Rovaniemellä. Konflikti kärjistyi lokakuussa, mikä johti Keminin lentokentän valloitukseen suomalaisilta. Huono sää vaikutti marraskuun operaatioihin, mikä johti ilmavoimien toimintakyvyn heikkenemiseen. Joulukuuhun mennessä demobilisaatio oli saatu päätökseen. Tammikuussa 1945 Neuvostoliiton vaatimusten vuoksi toteutettiin lisää operaatioita saksalaisia joukkoja vastaan. Lentoja suoritettiin rajoitetusti helmikuussa ja maaliskuussa. Viimeinen taistelulento tapahtui 4. huhtikuuta 1945, ja 25. huhtikuuta mennessä Saksan joukot olivat poistuneet Suomen alueelta ja vetäytyneet Norjaan. Suomen ilmavoimat kärsivät vähäisiä tappioita, mutta kohtasivat sääolosuhteiden aiheuttamia vaikeuksia ja saavuttivat rajoitettuja tuloksia pommitusoperaatioissa Lapin sodan aikana.

Suomen ilmavoimien maalausjärjestelmät toisen maailmansodan aikana

Toisen maailmansodan aikana Suomen ilmavoimat käyttivät erilaisia tuonti- ja sotasaaliskoneita: englantilaisia, saksalaisia, italialaisia, ranskalaisia, hollantilaisia, ruotsalaisia ja amerikkalaisia. Aluksi nämä lentokoneet säilyttivät alkuperäiset värityksensä, mukaan lukien brittiläinen Temperate Land -maalausjärjestelmä, ranskalaiset moniväriset maalausjärjestelmät Caudron- ja Morane-Saulnier-koneissa sekä hollantilaiset värit. Ruotsalaiset vapaaehtoiset lentorykmentistä 19 (ruots. Flygflottilj 19, suom. Lentorykmentti 19 tai LentoR 19) säilyttivät myös alkuperäiset värinsä.

Kuitenkin Suomen ilmavoimien komento pyrki yhtenäistämään maalausjärjestelmät. Koneiden huollon ja korjauksen yhteydessä niiden yläpuolet maalattiin oliivinvihreiksi. Vuoteen 1941 mennessä otettiin käyttöön uusi kaksivärinen maalausjärjestelmä, jossa oli mustia täpliä oliivinvihreällä pohjalla. Talvella mustat täplät usein peitettiin helposti pois pestävällä valkoisella maalilla.

Vuonna 1942 otettiin käyttöön uusi vaaleansininen väri koneiden alaosille. Saksalaiset lentokoneet, kuten Bf 109, Junkers Ju 88 ja Dornier Do 17, säilyttivät pääosin alkuperäisen saksalaisen maalausjärjestelmänsä, vaikka osa pommikoneista sai ajan myötä suomalaisen värityksen.

Sodan aikana Suomen ilmavoimien maalausjärjestelmille oli ominaista kirkkaan keltaiset merkinnät nopeaan tunnistamiseen. Nämä tunnistuselementit sovittiin akselivaltojen kesken itärintamalla, jotta vältettäisiin ystävällisen tulen osumat. Suomalaisissa lentokoneissa oli keltaiset moottoripeitteet, siipien kärjet alapuolella ja keltaiset raidat rungossa. Tämä merkintä otettiin käyttöön jatkosodan alussa kesäkuussa 1941 ja poistettiin, kun Suomi siirtyi liittoutuneiden puolelle, mikä merkitsi Lapin sodan alkua vuonna 1944.

Suomen ilmavoimien maalausjärjestelmien värit toisen maailmansodan aikana

Suomen ilmavoimilla oli monipuolinen lentokonekalusto, joka sisälsi englantilaisia, saksalaisia, italialaisia, ranskalaisia, hollantilaisia, ruotsalaisia ja amerikkalaisia koneita. Näiden koneiden maalausjärjestelmät olivat myös monipuolisia: käytettiin sävyjä eri järjestelmistä, kuten MAP ja RLM, sekä ranskalaisia, italialaisia ja hollantilaisia värejä, jotka vastasivat koneiden alkuperää. Kuitenkin maalausjärjestelmien yhtenäistymisen myötä alkuperäiset suomalaiset sävyt tulivat yhä yleisemmiksi.