Saksan nykyaikainen merivoimien ilmailu

Saksan merivoimien ilmailu, Marineflieger, perustettiin vuonna 1956, kun Länsi-Saksa liittyi Natoon. Tämä uusi lentojoukko liitettiin osaksi Bundesmarine-merivoimia, jotka muodostivat Saksan uuden merellisen puolustuksen ytimen.

Marinefliegerin synty oli pitkälti Iso-Britannian avun ansiota. Britit eivät ainoastaan luovuttaneet lentokoneita kuten Hawker Sea Hawk ja Fairey Gannet, vaan myös tarjosivat koulutusta ja kokeneita kuninkaallisen laivaston Fleet Air Arm -upseereita (Royal Navy Fleet Air Arm) yhteistyöhön Saksan henkilökunnan kanssa.

Modernin Saksan merivoimien ilmailun kehitysvaiheet

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksan ilmailuyksiköt kuuluivat keisarillisen laivaston (Kaiserliche Marine) alaisuuteen ja toimivat suoraan laivaston johdossa. Sodan jälkeinen Versailles’n sopimus kuitenkin esti Saksan ilmailun kehityksen vuosikymmeniksi. Kun natsit nousivat valtaan, Hermann Göringin johtama Luftwaffe otti merivoimien ilmailun hallintaansa, mutta tämä vaihe päättyi Saksan tappioon vuonna 1945, jolloin kaikki lentotoiminnot lakkautettiin.

Kun Länsi-Saksa liittyi Natoon vuonna 1956, Bundesmarine sai uuden ilmailuosaston, Marinefliegerin. Iso-Britanniassa järjestetty koulutus oli merkittävässä roolissa, sillä lentäjät harjoittelivat yhdessä brittiläisten FAA-kollegoidensa kanssa, kunnes Saksan omat lentotukikohdat olivat toimintavalmiita. Ensimmäinen Marineflieger-komentokeskus perustettiin Kiel-Holtenauhun.

Vuoteen 1990 mennessä Marineflieger oli kasvanut kattamaan viisi laivuetta ja useita tukiyksiköitä. Lentokoneiden kirjoon kuului mm. Lockheed Starfighter ja Panavia Tornado, ja Fairey Gannet korvattiin pitkän matkan Bréguet Atlanticilla, joka oli suunniteltu erityisesti merivalvontatehtäviin.

Kylmän sodan jälkeen Marineflieger koki merkittäviä leikkauksia. Vuonna 1994 yksiköt pienennettiin ja vuoden 2005 lopulla viimeiset taistelukoneet siirrettiin Saksan ilmavoimille (Luftwaffe). Lopulta Marineflieger-flotilla lakkautettiin vuonna 2006. Vuonna 2012 Marineflieger-organisaatio syntyi uudelleen, ja nykyään Saksan merivoimien ilmailu toimii täysin Nordholzin lentotukikohdasta käsin.

Saksan merivoimien ilmailun taistelutehtävät

Marinefliegerin ensimmäinen tunnettu taistelutilanne tapahtui 14. syyskuuta 1962. Yhdysvaltain USS Saratoga -lentotukialuksella Atlantilla harjoitelleen kapteeniluutnantti Knut Anton Winklerin ohjaama Hawker Sea Hawk -lentokone eksyi vahingossa Itä-Saksan ilmatilaan lähellä Eisenachia. Itä-Saksan MiG-21-hävittäjät yrittivät torjua tunkeutumisen, mutta Winkler onnistui pakenemaan ja laskeutumaan turvallisesti Ahlhornin lentotukikohtaan, joka sijaitsee 45 kilometriä Bremenistä lounaaseen. Lentokoneen vauriot olivat kuitenkin niin vakavia, että se poistettiin käytöstä.

Kylmän sodan aikana Marinefliegerilla oli keskeinen rooli Saksan ja Naton merellisen puolustuksen ylläpitämisessä. Päätavoitteena oli Neuvostoliiton sukellusveneiden paikantaminen ja seuraaminen Itämerellä ja Pohjanmerellä. Näissä tehtävissä käytettiin erityisesti Bréguet Atlantic -lentokoneita, jotka tunnettiin pitkän kantaman valvontakyvyistään ja kehittyneistä sukellusveneentorjuntavarusteistaan. Lisäksi tiedustelu- ja valvontatehtävät auttoivat turvaamaan merirajoja ja ylläpitämään laivaston valmiutta.

Kylmän sodan päätyttyä Marineflieger osallistui useisiin kansainvälisiin Naton operaatioihin. Operaatiossa Enduring Freedom Saksan partiointilentokoneet valvoivat Punaisenmeren ja Adeninlahden alueita, turvaten meriliikennettä terrorismin uhalta. Active Endeavour -operaatiossa Marinefliegerin alukset osallistuivat Välimeren valvontaan estääkseen salakuljetusta ja terrorismia.

Merkittävimpiin tehtäviin kuului osallistuminen YK:n UNIFIL-operaatioon Libanonin rannikon läheisyydessä. Saksan merivoimien ilmailu tarjosi ilmavalvontaa ja tiedustelutukea Bundesmarinen fregateille ja tukialuksille. Saksan Marineflieger vastasi myös operaation merikomponentin johdosta.

Vuonna 2005 Marinefliegerin taistelulentokoneet siirrettiin Luftwaffen hallintaan. Tästä huolimatta valvontalentokoneet, kuten P-3C Orion, sekä Westland Sea Lynx -helikopterit jäivät Marinefliegerin käyttöön meritehtäviä varten.

Naamiointikuviot ja väristandardit

Ensimmäiset Marinefliegerin lentokoneet, kuten Hawker Sea Hawk ja Fairey Gannet, maalattiin brittiläisillä väreillä: BS 640 Extra Dark Sea Grey ja BS 210 Sky. Tämä tyyli heijasti brittiläistä vaikutusta Marinefliegerin alkuvaiheessa.

1970-luvulla Saksan Bundeswehr siirtyi RAL-väristandardeihin, mikä mahdollisti sotilasajoneuvojen ja lentokoneiden yhtenäisen värimaailman. Tämä muutos toi myös uusia naamiointikuviota, kuten Norm 76 -kaavion, jossa käytettiin tumman- ja vaaleanharmaan sävyjä. Vuonna 1987 käyttöön otettiin Norm 87 -kaavio, joka käytti kolmea harmaan sävyä: tummanharmaa, vihertävänharmaa ja sinertävänharmaa. Tämä oli erityisen suosittu Panavia Tornado -lentokoneissa.

Pelastushelikopterit, kuten Sea King, käyttivät omaa erikoiskaaviotaan, jossa betoninharmaa korvasi sinertävän harmaan. Uudempi NH90 Sea Tiger puolestaan sai yksivärisen vaaleanharmaan maalipinnan, joka kuvasti modernin meritoiminnan vaatimuksia.

Marinefliegerin merkitys nykyään

Saksan Marineflieger on vuosien varrella sopeutunut teknologian ja geopolitiikan muutoksiin. Nykyisin se operoi Nordholzin lentotukikohdasta, jossa keskitytään erityisesti tiedusteluun, valvontaan ja merenkulun turvallisuuden tukemiseen. Marineflieger jatkaa olennaisena osana Bundesmarinea, säilyttäen perinteensä merellisen ilmailun edelläkävijänä.