Arcus E2019 Luftwaffe: Valtakunnanpuolustus

Luftwaffe: Valtakunnanpuolustus

Sodan alkuvuosien huikeiden menestysten jälkeen Saksan hyökkäys pysähtyi. Tappio taistelussa Britanniasta, Yhdysvaltain strategisten ilmavoimien sijoittaminen Britteinsaarille ja tammikuussa 1943 alkaneet amerikkalaisten pommituslennot pakottivat Luftwaffen keskittymään täysin oman ilmatilansa puolustamiseen. Päivähyökkäykset yleistyivät ja kasvoivat lopulta massiivisiksi operaatioiksi. Niistä suurin tapahtui 24. joulukuuta 1944. Lamauttaakseen Saksan logistiikan Ardennien taistelun aikana Yhdysvaltain 8. ilma-armeija lähetti matkaan 2 034 raskasta B-17- ja B-24-pommittajaa lähes tuhannen hävittäjän saattamana. Ilmasota oli lopullisesti siirtynyt Valtakunnan ylle.

Tällaisten valtavien lentokonemuodostelmien torjunnassa, kun kokonaiset hävittäjäyhtymät nousivat ilmaan samanaikaisesti, lentäjien oli hyökkäyksen jälkeen äärimmäisen vaikeaa koota Staffeln-yksikkönsä uudelleen. JG 1:n lentäjät yrittivät ensimmäisten joukossa ratkaista ongelman maalaamalla Fw 190 -koneidensa moottorisuojuksiin huomiota herättäviä ruutu- ja raitakuvioita. Aloitteesta jouduttiin kuitenkin luopumaan nopeasti. Myös jotkin visuaalisesti samankaltaisilla amerikkalaisilla P-47 Thunderbolt -koneilla lentävät yksiköt, jotka suorittivat saattotehtäviä fasistisen Italian ja Wehrmachtin joukoista äskettäin vapautetusta Etelä-Italiasta, käyttivät ruudullisia moottorisuojuksia. Myöhempi yritys maalata sivuvakaimet kokonaan valkoisiksi osoittautui yhtä tehottomaksi Valtakunnan puolustuksen yksiköiden määrän kasvaessa voimakkaasti.

Vaihtoehtona lentokoneiden runkoihin alettiin maalata leveitä värillisiä nauhoja. Koska keskitettyä järjestelmää ei ollut, eri Geschwaderit valitsivat värit oman harkintansa mukaan suosien erityisesti punaisia tai punaruskeita sävyjä. Tunnistamisen helpottumisen sijaan tämä aiheutti entistä enemmän sekaannusta, ja lentokoneen yksikön visuaalinen tunnistaminen lennon aikana kävi käytännössä mahdottomaksi. Tiukka runkonauhajärjestelmä otettiin käyttöön vasta vuoden 1944 lopulla, jolloin jokaiselle Geschwaderille määrättiin virallisesti oma ainutlaatuinen väri tai tietty raitojen järjestys. Historiallinen ironia piilee siinä, että juuri kun nämä merkinnät saatiin vakioitua, niistä käytännössä luovuttiin – sodan viimeisten kuukausien kaaoksessa näitä tunnistuselementtejä jätettiin usein maalaamatta uusiin koneisiin.