Neuvostoliiton ilmavoimat toisessa maailmansodassa

Punaisen armeijan ilmavoimat, virallisesti Työväen ja Talonpoikien Punaisen Armeijan ilmavoimat, perustettiin vuonna 1924 Venäjän sisällissodan jälkeisen uudelleenjärjestelyn yhteydessä. Tavoitteena oli modernisoida Neuvostoliiton ilmasotavoimat ja luoda yhtenäinen järjestelmä, joka vastaisi modernin sodankäynnin vaatimuksiin.

Punaisen armeijan ilmavoimien toiminta

1930-luvulla Neuvostoliitto harjoitti aktiivista ulkopolitiikkaa, osallistumalla kansainvälisiin konflikteihin ja tukemalla liittolaisiaan. Vuodesta 1925 lähtien Neuvostoliitto alkoi toimittaa aseita ja sotilasvarusteita Kiinan kommunistisille joukoille sekä järjestää lentäjien koulutusta. Lisäksi neuvostoliittolaiset ohjaajat osallistuivat taisteluihin Itä-Kiinan rautatien ympärillä, vaikka heidän osallistumisensa kiistettiin virallisesti.

Vuonna 1936 alkoi Espanjan sisällissota. Konfliktin aikana neuvostoliittolaiset lentäjät kohtasivat saksalaisen Luftwaffen ja italialaisen Regia Aeronautican, jotka tukivat nationalistien joukkoja. Espanjan taivaalla saadut kokemukset, joissa käytettiin Polikarpov I-15- ja I-16-hävittäjiä sekä Tupolev SB-2 -pommikoneita, osoittautuivat arvokkaiksi toisen maailmansodan aikana. Sisällissota päättyi huhtikuussa 1939 nationalistien voittoon.

Samaan aikaan Neuvostoliitto joutui konfliktiin Japanin kanssa. Vuonna 1938 käytiin taistelu Khasan-järvellä, ja vuonna 1939 ratkaiseva taistelu tapahtui Halhin-Golin alueella. Näissä taisteluissa Neuvostoliiton ilmavoimat onnistuivat torjumaan keisarillisen Japanin ilmavoimien hyökkäykset. Konflikti päättyi syyskuussa 1939 Neuvostoliiton voittoon.

Syyskuussa 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan, tukien maajoukkoja kevyillä pommikoneilla, kuten Polikarpov R-5 ja Tupolev SB, sekä hävittäjillä, kuten Polikarpov I-16. Puolan kampanja osoitti Neuvostoliiton ilmavoimien tehokkuuden, mutta paljasti myös teknisiä puutteita, erityisesti lentokoneiden suorituskyvyssä ja huoltokapasiteetissa.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Neuvostoliiton ilmavoimat suorittivat laajoja pommituksia suomalaisten puolustuslinjoja, kuten Mannerheim-linjaa, vastaan. Kokeneet Suomen ilmavoimien lentäjät onnistuivat kuitenkin torjumaan useita hyökkäyksiä, aiheuttaen huomattavia tappioita Neuvostoliiton ilmavoimille. Talvisota päättyi maaliskuussa 1940 Moskovan rauhaan, mutta se paljasti vakavia puutteita Neuvostoliiton ilmavoimien valmistelussa ja varustelussa.

Kesäkuussa 1941 Saksa aloitti operaatio Barbarossan, joka oli suurhyökkäys Neuvostoliittoon. Neuvostoliittolaiset lentäjät joutuivat taistelemaan Luftwaffen lisäksi myös Saksan liittolaisten, kuten Romanian kuninkaallisten ilmavoimien, koneita vastaan. Romanian lentojoukot suorittivat aktiivisesti tiedustelu- ja pommitustehtäviä Ukrainan rintamalla. Myös Unkarin ilmavoimat tukivat Wehrmachtin operaatioita itärintamalla.

Mitä värejä käytettiin Neuvostoliiton sotilaslentokoneiden maalaamiseen?

Neuvostoliiton lentokoneiden väripaletti vuosina 1920-luvun lopulta 1940-luvun loppuun sisälsi maaleja, jotka suunniteltiin erityisesti sotilaslentokoneiden naamiointiin. Näitä värejä käytettiin lentokoneissa, jotka osallistuivat taisteluihin Khalkhin-Golilla, Talvisodassa, toisessa maailmansodassa sekä sodanjälkeisenä aikana. Lisäksi samoja maaleja käytettiin Neuvostoliiton valmistamissa lentokoneissa, jotka toimitettiin liittolaisille, kuten I-15- ja I-16-hävittäjät sekä TB-3-pommikoneet Kiinaan, I-16-hävittäjät Mongoliaan ja lentokoneet, joita käytettiin Espanjan sisällissodassa.

Kuinka neuvostoliittolaisten sotilaslentokoneiden maalaus muuttui vuosina 1920–1945?

1920-luvulla Neuvostoliiton lentokoneet maalattiin yksinkertaisella mallilla: yläpinnat olivat suojavihreitä (khaki), ja alapinnat maalattiin vaaleansinisiksi. Tämä oli käytännöllinen ratkaisu siihen aikaan, kun lentokoneiden maastouttamista ei pidetty erityisen tärkeänä.

1930-luvun puolivälissä lentokoneisiin alettiin käyttää harmaata tai hopeista väritystä. Nämä sävyt suojasivat koneen pintaa korroosiolta ja vähensivät lämmön vaikutusta. Vuoden 1939 Khalkhin-Golin taisteluissa kuitenkin havaittiin, että hopeiset ja harmaat pinnat tekivät lentokoneet liian näkyviksi viholliselle. Tämän vuoksi yläpintoihin lisättiin satunnaisia mustia tai vihreitä viivoja ja laikkuja, jotka maalattiin suoraan harmaalle tai hopeiselle pohjamaalille. Koska lentokoneita usein uudelleenmaalattiin kenttäolosuhteissa, käytettiin maaleja, jotka oli alun perin tarkoitettu panssarivaunuille, kuten 4BO (4БО) tai 3B (3Б).

Vuonna 1940 Neuvostoliitto otti käyttöön uuden standardin, jossa yläpinnat maalattiin jälleen vihreiksi ja alapinnat pysyivät vaaleansinisinä. Tämä väritys otettiin käyttöön myös Talvisodan jälkimainingeissa, kun Neuvostoliiton ilmailuvoimat pyrkivät parantamaan naamiointikykyään Suomen ilmavoimien kokeneita lentäjiä vastaan.

Vuonna 1941 vihreään maalausmalliin lisättiin mustia laikkuja, jotka auttoivat vähentämään koneiden havaittavuutta kentillä ja niiden ympäristössä. Tämä oli erityisen tärkeää saksalaisen Luftwaffen tiedustelulennoilta suojautumiseksi.

Vuonna 1943 otettiin käyttöön uudet naamiointimallit. Hävittäjissä käytettiin kaksiväristä kaavaa, joka yhdisti tumman- ja vaaleanharmaat sävyt. Pommikoneisiin otettiin käyttöön kolmivärinen maalaus, jossa yhdistyivät vihreä, tummanharmaa (tai musta) ja vaaleanruskea. Vuonna 1945 yksivärinen harmaa, jota aiemmin käytettiin vain hävittäjissä, otettiin käyttöön myös pommikoneissa.

Mitä maaleja käytettiin Neuvostoliiton lentokoneiden maalaamiseen?

1920-luvulla Neuvostoliitossa ei ollut standardoituja ilmailumaaleja, joten lentokoneiden maalaamiseen käytettiin sekalaisia maaleja. 1930-luvun lopulla Neuvostoliitto kehitti ilmailuun erikoistuneita maaleja. Puisille ja kangaspinnoille käytettiin lakkoja sarjasta A II (А II), ja metallipinnoille otettiin käyttöön emaleita sarjoista A (А) ja AE (АЭ).

Vuonna 1941 käyttöön otettiin uusia standardeja. Kangas- ja puupinnoille käytettiin maaleja sarjasta AMT (АМТ) ja AGT (АГТ), kun taas metallipinnoilla käytettiin edelleen A-sarjan emaleita. Kuten aiemmin mainittiin, kenttäolosuhteissa maalien puutteen vuoksi käytettiin myös panssarivaunumaaleja, kuten 4BO tai 3B.

Lend-Lease-ohjelman kautta toimitetut lentokoneet säilyttivät yleensä alkuperäisen maalausmallinsa, kuten Ison-Britannian ja Yhdysvaltain ilmavoimien käyttämät värit. Neuvostoliiton maaleja käytettiin ainoastaan tunnusmerkkien ja symbolien lisäämiseen.